lauantai 28. kesäkuuta 2014

24.päivä

Santorini-Ateena

Viimeinen aamu Santorinilla valkeni jälleen aurinkoisena. Onneksi lauttamme kohti Ateenaa lähti vasta iltapäivällä, niin ehdin mata aamupäivän vielä uima-altaalla nautiskellen auringosta. Haettiin lounaaksi kreikkalaiset pizzat ja tuorepuristetut appelsiinimehut hotellin vieressä olevasta leipomosta ja tehtiin vielä viime hetken ostoksia marketista. Sitten hotellin minibussilla suunta satamaan päin ja laivalla kohti Ateenaa, jonne saavuimme puolen yön aikaan. Metrolla hotellille, joka onneksi löytyi melko nopeasti ja sitten nukkumaan.

23.päivä

Santorini

Aamulla oli tarkoitus mennä rannalle, mutta Iivari pesikin vielä pyykkiä ja kävi teetättämässä itselleen t-paitoja, niin ranta jäi välistä ja sen sijaan oltiin hetki altaalla ja kierreltiin aika paljon "kaupungilla". Iivari oli pienen hetken kalassa rantakalliolla ja itse otin aurinkoa. Juteltiin pikkaisen yksien italialaisten kanssa, jotka myös kalastivat samaisella pikku kalliolla.

Illaksi suunnattiin vielä uudestaan Oiaan räpsimään kuvia ja nauttimaan viimeisestä illasta Santorinilla. Taas livemusiikkia ja upeat maisemat, rakastuin Oiaan ihan täysin ja jos ja kun palaan vielä joskus Santorinille, niin Oia on se paikka, jossa haluan majoittua.

22.päivä

Santorini

Tänään suunnattiin retkelle eri puolille Santorinia sekä parille lähisaarista. Retki alkoi bussimatkalla samaan satamaan (Athinios), johon saavuttiin Ateenasta tultaessa. Satamassa siirryimme Albatrossi-nimisen puisen purjelaivaan, jossa ei tosin ollut purjeita, vaan se liikkui moottorilla koko reissun ajan. Albatrossilla suunnattiin ensimmäisenä tulivuorelle, joka on edelleenkin aktiivinen. Viimeisin purkaus tapahtui n. 50 vuotta sitten ja tulivuori voi periaatteessa purkautua milloin tahansa. Oppaamme kertoi, että kyseinen tulivuori on sellaista tyyppiä, että se varoittaa purkautumisestaan hyvissä ajoin etukäten toisin kuin jotkut toiset tulivuoret, jotka purkautuvat tosi äkillisesti. Perilä tulivuorella oli vaikea uskoa, että tulivuori todla on aktiivinen tai että ylipäätään ollaan tulivuorella. Tuntui enemmän, että olemme vain korkealla saarella, josta on hienot maisemat. Tulivuoresta kertoi ainoastaan yhdestä kohtaa nouseva pieni savu/höyry ja ympäri saarta olevat hiekkakuopilta nöyttävät vanhat kraaterit. Myös laavakiveä oli saarella tooooosi paljon. Aikoinaan, kun tulivuori ensimmäisen kerran purkautui, niin se muutti Santorinin nykyiseen muotoonsa. Ennen saari oli yhtenäinen ja pyöreähkö, kun se nykyään koostuu useista eri saarista, joista pääsaari on puolikuun muotoinen.

 Tulivuorella vierailun jälkeen otettiin suunta kohti kuumia lähteitä, joiden lähelle ankkuroitiin. Veneestä oli mahdollista hypätä mereen ja uida n. 50 metrin matka kuumille lähteille. Käytin tilaisuuden totta kai hyödyksi ja molskahdin veteen. Kuumat lähteet johtuivat alueen tuliperäisyydestä ja niiden kohdalla vesi oli rauta- ja rikkipitoista ja punaruskeaa. Lilluin hetken lämpimässä vedessä ja uin sitten takaisin veneelle.

 Seuraavaksi retki jatkui Thirassian pienelle saarelle, jossa oli pari tuntia vapaata kiertelyä. Asetuimme yhdelle veden ympäröimälle terassille, kun Iivarin puhelin pirisi ja kävi ilmi, että on kyse työhaastattelusta. Siinä sitten yritin tilata meille jotain ruokaa samalla kun Iivari mainostaa puhelimeen, kuinka hyvä opettaja hän on. Ihan hauska tilanne :-) Thirassian saari vaikutti tosi ihanalta paikalta ja siellä olisi kiva pistäytyä uudellekin paremmalla ajalla. Saarella ei ole lainkaan autoteitä tai autoja vaan kaikki liikennöinti saarella tapahtuu kävellen tai aaseilla.

 Matkamme viimeinen pysäkki oli ihan saaren pohjoisosassa oleva Oian kaupunki, joka on tunnettu upeista auringonlaskuistaan. Kiertelimme hieman katuja ja kävimme kahvilla, jonka jälkeen asetuimme sellaisille paikoille, josta voisi ihailla auringonlaskua. Istuskelimme muurilla ja nautimme paikan kauneudesta ja ihanasta tunnelmasta, jonka kruunasi pari katusoittajaa. Illan päätteeksi olikin ihan pakko viedä muusikoille muutama kolikko. Retkeen sisältyi vielä bussikuljetus takaisin hotellillemme, jonne saavuimme rättiväsyneinä n. kymmenen aikaan illalla.

21.päivä

Santorini

Aamupäivä vietettiin uima-altaalla, sillä odotettiin, että meidän uusi huone vapautuisi. Noin yhden aikaan päästiinkin meidän uuteen huineeseen, joka on aivan ihana! Ihana sänky, kivan tilava, oma parveke ja jääkaappi. Huoneen vaihdon jälkeen suunnattiin viimein rannalle muutamaksi tunniksi, mutta matkalla syötiin lounaaksi pitaleivät ja reissun ekat tsatsikit. Ranta on täällä Perissassa aivan mustaa hiekkaa ja oli ihan pakko ostaa varvastossut, että siellä pystyi kävelemään. Paljain jaloin kun yritti mennä, niin jalat paloivat alta aikayksikön. Keli täällä Santorinilla on juuri sopiva rantalomailuun, lämpöä on n. 30 astetta ja aurinko porottaa. Huomenna tiedossa retkipäivä, nyt nukkumaan!

maanantai 23. kesäkuuta 2014

20.paiva

Ateena-Santorini

Jouduimme heraamaan jo klo 4.30, koska lauttamme kohti Kreikan Santorini-saarta lahti jo Piraeuksen satamasta kello 7.25 ja sita ennen pitaisi viela saada liput kyseiseen laivaan. Ei kun taas bussiin ja parilla metrolla satamaan. Liput saatiin ja interrail-alennus myos ja matka kohti Kreikan saaria alkoi. Laivamatka (n.7 h) meni nopeasti verrattuna edelliseen 24 tunnin mittaiseen ja perilla Santorinilla meidan hotellimme omistaja oli meita vastassa minibussilla. 

Hotellimme (muistuttaa kylla aika paljon hostellia) on pieni ja sopo. 
Pihalla on pieni uima-allas ja ihan lahella on kauppa, leipomo ja pienen kavelymatkan paassa myos musta hiekkaranta, jolla kaytiin jo vahan kavelemassa. Ensimmaisen yon nukumme eri huoneessa kuin loput kolme yota, silla haluamaamme huonetta ei ollut vapaana neljaksi yoksi. Huomenna siis edessa huoneen vaihto ja lisaa tutustumista saareen. Lahiymparisto kartoitettiin aika hyvin jo tanaan, kun kaytiin syomassa, kavelylla ja kaupssa. Lampoa piisaa ja siita yritetaan nauttia nyt taysilla. Suomen tamanhetkiset lampotilat eivat oikein nappaa... Tauti on viimein nujerrettu aika hyvin, kylla se sairastelu alkoikin jo riittaa!

18. ja 19.päivä

Rimini-Ancona-Patras-Ateena

Aamulla herattiin aikaisin ja suunnattiin Riminista junalla Anconaan, josta meidan laivamme kohti Kreikkaa lahtisi viela samana paivana. Meita jannitti hieman, koska meilla ei ollut lippuja varattuna etukateen, mutta loydettiin perille tosi hyvin ja liputkin saatiin. Saatiin siis Interrail-passilla matkustaa "ilmaiseksi" kansipaikoilla, meidan piti maksaa ainoastaan verot, polttoainemaksut ja matkustajamaksut. Hintaa Italia-Kreikka valille tuli 32 euroa per nena, mika oli mielestani ihan ok 24 tuntia kestavasta laivamatkasta.

Anconan asemalta mentiin satamaan bussilla ja lippujen oston jalkeen lahdettiinkin jo heti kohti laivaa. Etsittiin laivasta hyvat paikat, joissa olisi mahdollista saada nukutuksi yolla. Linnoittauduttiin katetulle aurinkokannelle, josta vallattiin poyta ja 2 pitkaa penkkia. Samalla kannella oli allasbaari ja uima-allas, joka oli kaikkien matkustajien kaytossa ilmaiseksi! Nimenomaan tuolla kannella tuli vietettya suurin osa matkasta ja ainoastaan silloin talloin piipahdettiin alhaalla syomassa tai kavelemassa..

Vuorokausi laivalla meni yllättävän nopeasti maisemia katsellen (merta, merta ja merta), kirjaa lukien ja evaita syoden. Yökin tuli nukuttua ihan hyvin makuupussissa laivan kannella. Laivalla huomattiin, etta ollaan siella juuri Suomen juhannuksen aikaan eli tuli vietettya tamakin juhannus merellisissa tunnelmissa niin kuin olen suurimman osan juhannuksistani viettanyt.

Saavuttiin Kreikan Patrakselle seuraavana paivana iltapäivällä ja suunnattiin kahden espanjalaisen reissaajan kanssa taksilla kohti Patraksen juna-asemaa. Asemalla selvisi, etta junia Patras-Ateena-valilla ei kulje, silla rataa kunnostetaan. Osa matkasta piti menna bussilla ja otettiinkiin ensin bussi Kiatoon ja sielta sitten juna Ateenaan, jossa oltiin perilla noin kahdeksan aikaan illalla. Ateenassa sitten metroon ja bussiin ja etsimaan hostellia Ateenan pimeilta kaduilta, joilla kasvoi appelsiinipuita. Lopulta hostelli loytyi ja paastiin viiden hengen dormiin, jossa majoituimme. Jaakylma suihku, kaupasta ruokaa ja nukkumaan. Yska ja kurkkukipu on vaihtunut nuhaan, jospa kohta hellittaa.

torstai 19. kesäkuuta 2014

17.päivä

Rimini-San Marino-Rimini

Tänään nautittiin aamiaista täällä Villa Arlottissa ja se oli ihan hyvä, vaikkakin melko sokeripainotteinen. Lukuisten kakkujen ja herkkujen lisäksi löytyi sentään jogurttia, muroja, kinkkua ja juustoja. Heti aamiaisen jälkeen sunnatiin bussilla kääpiövaltio San Marinoon, joka on ihan tässä Riminin lähellä. Valittiinkin Rimini majapaikaksi nimenomaan sen takia, että tästä olisi mahdollista tehdä tuo päiväretki ja silti olisi lyhyt matka seuraavaan kohteesen.

Bussimatka San Marinoon ja takaisin maksoi vain 9 euroa, mikä oli mun mielestä tosi edullinen. San Marinossa bussi ajoi suoraan Titano-vuoren huipulle, jossa vanha kaupunki sijaitsee. Vanhasta kaupungista oli huimat näkymät ja kierreltiin siellä ympäriinsä ja otettiin valokuvia ja kirjoiteltiin postikortteja. Käytiin myös syömässä ja kahvilla. Päivä oli tosi lämmin ja aurinkoinen. San Marinosta on kirkkaalla kelillä mahdollista nähdä aina Kroatiaan saakka, mutta me nähtiin "vain" Italian rannikolle. Kun tultiin takaisin Riminiin, niin huomattiin, että täältä näke San Marinoon tosi hyin. Titano-vuori näkyi illalla kaikkine valoineen jopa meidän huoneen parvekkeelta.
Ilta meni pyykkiä pestessä, eväitä ostellessa ja pakkailessa. Huomenna taas matka jatkuu.

Yskä on jatkunut vielä tänään, mutta tuntuu, että tauti kuitenkin etenee koko ajan. Jospa Kreikkaan saapuessa olisin jo terve! Kuumetta ei onneksi ole, paha ja kivulias yskä vain.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

16. päivä

Venetsia-Rimini

Tänään herättiin aikaisin ja syötiin pikaisesti aamupalaa vielä leirintäalueella, jolle saatiin sen jälkeen sanoa hyvästit, heippa vaan, ei tuu ikävä! Otettiin suunnaksi vielä viimeisen kerran Venetsian juna-asema ja sieltä juna ensin Bolognaan ja sitten Riminiin, joka sijaitsee ihan tässä Italian itärannikolla. Sää oli täällä Riminissä aurinkoinen, mikä oli kiva yllätys, kun oli luvattu sadetta. Saatiin aseman infosta hyvät ohjeet hostellille ja myös hyvät ohjeet huomista San Marinon reissua varten. Majoitutaan täällä hostellin sijaan kahden tähden hotellissa ja tämä on toistaiseksi edullisin, mutta silti kivoin huone tähän mennessä. Meillä on oma huone parisängyllä, parvekkeella ja omalla kylppärillä ja hintaan kuuluu myös aamiainen. Hintaa tällä kaikella on peräti 12 euroa/yö/hlö. Vertailun vuoksi kallein huone tähän mennessä on ollut Sveitsin Churin hostelli, jossa oltiin yksi yö niiden kolmen sekopään kanssa ja hintaa silloin kuuden hengen dormilla, johon sisältyi aamiainen oli n. 40 euroa/yö/hlö. Huh huh, naurattaa vieläkin se korealainen ope, joka yritti aamujoogan jälkeen sisään hätäuloskäynnistä, vaikka ovessa nimenomaan luki, että sen avaaminen muissa kuin hätätapauksissa maksaa 200 frangia eli melkein 200 euroa.

Täällä Riminissä suunnattiin ensimmäisenä syömään ja sen jälkeen rannalle kolmeksi tunniksi nauttimaan auringosta ja merestä. Rimini on aikamoinen turistihelvetti, ihan täynnä italialaisia lomailijoita ja lisäksi venäläisiä turisteja aika paljon. On täällä muunkinmaalaisia ja pari kertaa tuli kadulla kuultua suomea. Vaikka paikka ei ehkä tunnelmaltaan ole kaikista parhain, niin muutama tunti rannalla oli mukavan virkistys tähän mennessä melko kaupunkipainotteiselle lomalle. Kierreltiin illalla vielä hieman turistikatuja ja kävin juomassa kahvilassa vielä iltateen ja söin aidon italialaisen panna cottan. Teetä piti saada, sillä eilen illalla kurkkukipu eteni kivuliaaksi ja pahankuuloiseksi yskäksi. Tämä päivä on ollut voinnin suhteen hieman kyseenalainen, mutta yritän ottaa rennosti ja puhua vähän (joo, onnistuu multa tosi hyvin :D)

Tänään sain päivällä myös tiedon, että maisterin paperit ovat saapuneet Kirkkonummelle eli mie oon tästä lähin sitten valmis bilsan, mantsan ja luokanope. Valmistumista juhlistin päivällä Iivarin tarjoamalla mojitolla eli kurkkukipuun on nyt kokeiltu särkylääkkeen lisäksi eukalyptusöljyä, kuumaa juomaa, kylmää juomaa ja raakaa viinaa. Toistaiseksi mikään ei ole vielä poistanut vaivaa, mutta kaikki edelliset ovat kyllä helpottaneet oireita tilapäisesti. Jatketaan siis kokeiluja ja toivotaan, että San Marino-vierailu huomenna parantaa minut viimein tästä taudista.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

15.päivä

Venetsia

Herättiin tänään aurinkoiseen aamuun ja Venetsian keskustaan päästyämme mittari näytti +30 astetta. Viimeinkin säät suosii! Kierreltiin päivä täällä Venetsian keskustassa, käytiin Pyhän Markuksen aukiolla ja huokausten sillalla. Syötiin taas ulkona ja käytiin hassussa kahvilassa, jossa omistaja tarjoili Iivarille jotain ihme makkaraa ja halusi välttämättä lisätä mun limuun giniä. Suunnitelmissa mennä vielä ostamaan eväitä huomista junamatkaa varten ja sen jälkeen takaisin leirintäalueelle, jossa enää yksi yö jäljellä. Seuraavan kerran kirjoittelen varmaan Riministä, toivotaan, että siellä on ilmainen Wifi huoneessa.

14. paiva

Venetsia-Treviso-Venetsia

Tanaan otettiin juna kohti Trevisoa, josta olin lukenut jo Suomessa paljon hyvaa. Meidan piti alunperin majoittua Venetsia-visiittimme aikana nimenomaan Trevisossa, mutta kun aloimme varaamaan majoitusta, ei edullista vaihtoehtoa Trevisosta enaa loytynyt. Matka Trevisoon kesti paikallisjunalla 45 minuuttia ja junan ikkunasta oli kiva katsoa maisemia. Perilla Trevisossa oli aika erilainen meininki kuin Venetsiassa. Turisteja ei ollut juuri lainkaan ja paikka oli tosi kaunis. Kaupungin halki virtasi yksi kanava (paljon kirkkaampi kuin Venetsian likaiset kanaalit) ja kavelimme sen vierta pienen lenkin ja kavimme katsastamassa myos kaupungin kirkon, joka tosin oli kiinni eli sisalle emme paasseet. Kaytiin syomassa ja jaatelolla (taalla Italiassa jaatelo on niin hyvaa ja halpaa, etta sita pitaa syoda joka paiva). Shoppailin itselleni myos uudet kengat, edelliset jouduin heittamaan pois Pariisissa, kun ne hajosivat. Ilta meni sitten leirinta-alueella iltapalaa syoden ja kirjaa lukien. Kurkku on edelleen kipea, mutta kuumetta ei onneksi ole. Huominen paiva ollaan viela Venetsiassa ja sen jalkeen otetaan suunnaksi Rimini.

13. päivä

Venetsia

On tullut parin paivan tauko kirjoitteluun, kun kavi ilmi, etta Wifi ei leirinta-alueella olekaan ilmainen. Nyt ollaan hetki koneilla taalla Venetsiassa, niin kirjoittelen tanne parin paivan kuulumiset. Tama kirjoitus on siis eiliselta paivalta.

Aamulla, kun heräsimme, niin ilma oli tosi kolea ja piti ihan laittaa huppari ja takki päälle.Heti kaupunkiin paastyamme tuli kuitenkin superkuuma, jotain haikkaa lammonsaatelyssa taisi siis olla kurkkukivun lisaksi. Farkuissa ja pitkahihaisessa sinnittelin helteisessa Venetsiassa. Otettiin 24 tunnin lippu vesibusseihin ja niilla huristeltiinkin ensimmaiseksi Lidon saarelle, joka on isoin saari Venetsian paasaaren jalkeen. Kaytiin saarella syomassa ja kiertelemassa, jonka jalkeen suunnattiin takaisin Venetsian keskustaan. Sielta oli pakko ottaa bussi leirinta-alueelle ja kayda vaihtamassa paalle hieman kevyempaa vaatetta. Sitten bussilla takaisin keskustaan, kiertelya hamartyvassa Venetsiassa kavellen ja vesibussilla seka kahvit ja jatskit kahvilassa. Kurkkukipu vaivaa yha, mutta ei ole mennyt pahemmaksi. Leirinta-alueen henkilokunta ja puitteet eivat ole parhaat mahdolliset, mutta ainakin majoitus on edullinen.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

12. päivä

Venetsia

Aamulla herättiin aika myöhään, koska edellisiltana päästiin vasta puoli kahden aikaan nukkumaan. Syötiin eväiden jämiä huoneessa aamiaiseksi ja selviteltiin kaikkia käytännön juttuja Italiaan ja Kreikkaan liittyen aika kauan aamulla. Siinä kahden aikaan päästiin viimein lähtemään Venetsian keskustaan. Käytiin syömässä, kierreltiin kaupungilla kävellen ja tehtiin vähän ruokaostoksia. Paljon muuta ei sitten jaksetukaan, vaan väsymys alkoi painaa ja lähdettiin takaisin leirintäaluetta kohti. 

Majoitutaan pienessä parakissa, joka on ihan sympaattinen, mutta ei kovin hääppöinen. Parakissa on kaksi sänkyä eli saadaan olla ihan rauhassa kahdestaan ja myllätä huonetta miten huvittaa, mutta on majapaikka kyllä tähänastisista askeettisin. Pestiiin illalla pyykkiä ja ripustettiin niitä huoneeseen kuivumaan. Yritettiin tehostaa kuivumista laittamalla huoneessa oleva irrallinen lämpöpatteri hetkeksi päälle, mutta ennen kuin patteri oli edes päällä (saatiin pistoke vasta ainoaan huoneessa olevaan pistorasiaan kiinni), niin oli kaikista parakeista mennyt sulakkeet... Hups! No, valot tuli onneksi nopeasti takaisin, niin meille kuin muillekin leirintäalueen asukkaille. Nyt istuskelen leirintäalueen ravintolassa kirjoittamassa tätä, koska wifi ei toimi huoneessa. Muuten kaikki on täällä tosi hyvin, mutta vesisade ja orastava kurkkukipu hieman latistavat tämän illan tunnelmaa. Huomenna ei pitäisi enää sataa, toivottavasti kurkkukipukin on tipotiesään, nyt ei olisi kiva tulla kipeäksi.

11.päivä

Chur-Tirano-Venetsia

Aamulla heräsin todella huonosti nukutun yön jälkeen jo puoli kuuden aikaan. Kaikki huonetoverimme heräsivät viimeistään kuudelta. Ensmmäinen (korealainen lukio-ope) lähti joogaamaan aamuviideltä, toinen (briteistä kotoisin oleva yli 80-vuotias teräspappa pyöräreissulla) heräsi aamiaiselle aikaisin ja kolmas (en tiedä mistä ja miksi sveitsissä) nousi sekoilemaan meidän sängyn vieressä olevien tallelokeroiden kanssa. Sama sekopää läväytti illalla valot päälle saapuessaan huoneeseen, vaikka kaikki muut nukkuivat jo.

Aikaisen aamiaisen jälkeen kohti juna-asemaa ja kauan odotettua maisemajunaa. Reitin nimi oli Bernina Express ja oltiin varattu etukäteen paikkaliput panorama-vaunuun, jossa oli tosi isot ikkunat maisemien katselua varten. Matka Churista Tiranoon kesti neljä tuntia, mikä sisälsi yhden 20 minuutin pysähdyksen n. kahden kilsan korkeudessa. Maisemat oli koko matkan ajan tosi upeat. Nähtiin yllättäen paljon vuoristoa, vuoristokyliä, pari vuoristojärveä ja korkeimmissa kohdissa myös jäätikköä. Meidän vieressä istui koko matkan ajan eläkeikäinen sveitsiläispariskunta, jonka kanssa oli ihan hauska vähän rupatella.

Perillä Tiranossa meitä odotti ikävä yllätys eli junalakko. Ensin luultiin, että junia ei kulje enää koko päivänä mihinkään, mutta onneksi selvisikin, että lakon pitäisi päättyä kello viideltä. Meillä oli siis vähän alle viisi tuntia aikaa siihen, että päästäisiin jatkamaan matkaa. Käytiin syömässä ja jäätelöllä ja otin päikkärit viileän asemarakennuksen kivilattialla. Ulkona oli paahtavan kuuma, mittari näytti +35 astetta. Viideltä junamme starttasi viimein kohti Milanoa, jossa pikainen vaihto Venetsiaan menevään junaan. Molemmat näistä matkoista kestivät n. 2  ja puoli tuntia ja Venetsiassa oltiin perillä illalla yhdentoista jälkeen. Viimeinen bussi leirintäalueellemme lähti kello 0.00 ja ehdittiin siihen onneksi hyvin. Leirintäalue on n. puolen tunnin bussimatkan päässä Venetsian keskustasta, mutta majoitus on täällä tosi edullista ja bussimatka keskustaan maksaa vain 1,3 euroa.

torstai 12. kesäkuuta 2014

10. päivä

Montreux-Chur

Aamiaisen jälkeen luovutettiin huone, pyörittiin hetki keskustassa ja lähdettiin sitten junalla kohti Churia, josta maisemajunamme lähtisi Italian puolelle perjantaina. Maisemat olivat taas junamatkalla hienot ja vaihdoimme junaa kolme kertaa (Lausannessa, Bernissä ja Zurichissa). Matka kesti n. neljä tuntia. Churissa käytiin kirjautumassa hostelliin, jonka lähdettiin takaisin kaupungille ostoksille. Alpit näkyvät meidän huoneen ikkunasta ja paikka on muutenkin aika sympaattinen. Täällä on vähemmän turisteja kuin Montreuxissa ja muutenkin tuntuu nyt jo enemmän, että ollaan Sveitsissä. Huomisesta tulee pitkä päivä, sillä illalla meidän pitäisi olla aina Venetsiassa asti. Päivä oli helteinen ja nyt ukkostaa. Meidän huoneessa majoittuu meidän lisäksi kaksi vanhempaa miestä, jotka menivät nukkumaan jo puoli kahdeksan aikaan. Sen takia hengaillaan nyt täällä hostellin keittiössä/kirjastossa. Kohta varmaan nukkumaan, että jaksetaan aamulla herätä. Edessä on reissun aikaisin herätys ellei Suomesta lähtöä lasketa mukaan.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

9. päivä

Montreux

Hostellin aamiainen oli positiivinen yllätys Pariisin ainaisten croisanttien ja hilojen jälkeen. Tarjolla oli leipää, juustoa, brie-juustoa, jogurtteja, mysliä, muroja ja hedelmäsalaattia. Lähdettiin hei aamiaisen jälkeen kävelemään rantaraitti pitkin Montreuxin keskustaan, josta otettiin juna yli 2 km:n korkeuteen, Rochers de Naye- nimiseen paikkaan. Lähdimme sinne lähinnä upeiden maisemien ja hienon junamatkan takia, mutta esitteissä oli kovasti mainostettu myös huipulla olevaa murmelipuistoa useine eri murmelilajeineen. Biologeina tietysti toivoimme kovasti näkevämme paljon murmeleita, mutta "murmeliparatiisi" osoittautui pettymykseksi. Näimme ainoastaan kolme nukkuvaa murmelia ja nekin olivat pesäkolossaan maan alla, jonne oli tehty kurkistusaukko.  Maisemiin ei sen sijaan tarvinnut pettyä. Ne olivat juuri niin upeita kuin voisi kuvitella, kun ollaan 2 kilometrin korkeudessa Geneve-järven rannalla. Takaisin tullessa jäätiin junasta hieman aikaisemin pois ja tultiin loppumatka näköalahissillä alas. Käytiin kaupungilla syömässä, ruokaostoksilla ja kävelyllä ja illalla mentiin vielä pulahtamaan Geneve-järveen ja Iivari myös kalasti vähän. Tänään tuli myös enimmäiset auringonpolttamat, mutta ihan kovin pahasti ei onneksi poltettu itseämme. Iivarilta kärähti pohkeet ja miulta olkapäät ja yläselkä.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

8. päivä

Pariisi-Geneve-Montreux

Tänä aamuna Pariisi itki, kun lähdimme. Ei kun sadesuoja rinkkaan, takki niskaan ja kohti metroa. Alunperin meidän oli tarkoitus vaihtaa junaa Bellegardessa, Ranskassa ja jatkaa siitä Geneveen, mutta konduktööri oli kiltti ja antoi meidän mennä ensimmäisellä junalla suoraan Geneveen asti, vaikka meillä oli paikkaliput vain Bellegardeen asti. Genevessä vaihdettiin junaa ja siellä oli superkuuma (32 astetta)! Genevestä sitten vielä noin tunnin matka tänne Sveitsin Montreuxiin. Maisemat olivat koko junamatkan ajan upeat eikä täällä perilläkään tarvinnut pettyä. Hosteli on ihan Geneve-järven rannalla ja järveä ympäröivät Alpit. Pääsimme hostellille juuri ajoissa ennen kuin alkoi kaamea rankkasade ja ukkonen. Nyt sade jo vähän helpotti ja saatetaan lähteä vielä pienelle iltakävelylle tuohon järven rantaan.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

7. päivä

Pariisi

Viimeinen kokonainen päivä Pariisissa takana. Päänähtävyys tänään oli Notre Dame, jossa turistien läsnäolo näkyi enemmän kuin Sacre Coeurilla. Notre Damessa sai ottaa kuvia ja siellä myytiin turisteille kaikenlaisia uskonollisia matkamuistoja kirkon sisällä. Itse tykkäsin  enemmän Sacre Coeurista. 

Loppupäivä meni lataillessa akkuja hostellilla. Tähän mennessä ollaan siis joka hostellissa majoituttu sekadormeissa, joissa on sekä miehiä että naisia. Kaikki huonetoverit ovat tosin olleet miehiä ja olenkin nyt viikon verran asunut poikaporukassa. Kämppiksiä on ollut Marokosta, Australiasta, Uudestaseelannista ja Etelä-Koreasta. Pari kaverusta Uudestaseelannista majoittui täällä Pariisissa neljä yötä samassa huoneessa meidän kanssa ja ollaan menossa Venetsian samaan aikaan heidän kanssaan. Ajateltiinkin ehkä treffata pojat vielä Venetsiassa uudelleen. 

Lisäilin aiempiin postauksiin tänään muutamia kuvia reissusta. Saa nähdä, onko Sveitsissä tai Italiassa mahdollisuutta latailla lisää kuvia.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

6. päivä

Pariisi

Tänään aamu alkoi pyykkäämisellä läheisessä itsepalvelu-pesulasa. Hostellilla selviteltiin ja varailtiin myös jo Italian majapaikkoja ja paikkaliput Sveitsi-Italia-maisemajunaan. Tarkoitus oli käydä tänään Pariisin katakombeissa ja otettiinkin metro oikeaan paikkaan, mutta perillä saatiin huomata, että katakombit olivatkin tänään poikkeuksellisesti suljettuina... Ne jäävät nyt tältä reissulta valitettavasti kokematta, sillä ovat suljettuina aina maanantaisin ja tiistaina ollaan jo matkalla Sveitsiin. 

Takaisin siis hostellille, jossa vähän kevyempää vaatetta päälle ja lounas lähiravintolassa. Sitten kaupan kautta takaisin metrolle ja piknikille puistoon. Keli oli koko pävän todella paahtava ja uuvuttava ja kun kävelimme Champs Elyseetä pitkin aina Louvrelta riemukaarelle saakka, nin pysähdyttiin kyllä monta kertaa istuskelemaan varjoon. Oltiin (tai lähinnä mie olin) kävelystä niin poikki, että päätettiin lähteä hostellille lepäilemään ja olihan kellokin jo melkein seitsemän. Lähdettin kymmenen aikaan kuitenkin vielä takaisin keskustaan katsomaan,miltä näyttää Pariisi ja Eiffel-torni pimeällä. Aika upealthan kaupungilla näytti ja kaiken kruunasi hieno ukonilma, kun taivaalla salamoi hurjasti, mutta ei kuitenkaan satanut lainkaan. Saa nähdä, tuleeko ukkonen yöllä ihan tähän hostellin päälle.




lauantai 7. kesäkuuta 2014

5.päivä

Pariisi

Tämä päivä tiivistettynä:

Sacre Cour ja superhienot maisemat kukkulalta, jolla tämä tunnettu kirkko sijaitsee


Moulin Rouge


Kahvit Ameliesta tutussa Cafe des Deux Moulines-kahvilassa

 
Le mur des Jet'aime eli rakkauden muuri, johon on kirjoitettu 311 kertaa "Minä rakastan sinua" 250 eri kielellä


Eiffel tornin huipulla käyminen ja sen juurella hengailua, maisemat aivan ihanat molemmissa



Aurinko paistaa ja elämä hymyilee täällä Pariisissa :-)

perjantai 6. kesäkuuta 2014

4.päivä

Pariisi

Tänään heräsimme Pariisissa ja vihdoinkin sää suosi meitä. Jo aamulla lämpötila oli hellelukemissa, mikä oli ihanaa alkureissun kylmien ja sateisten päivien jälkeen.  Käytimme aamulla melko paljon aikaa Pariisi-päiviemme suunnitteluun ja kartan tutkimiseen ja meidän piti myös varata majoituksia Sveitsiin. Lopulta pääsimme suuntaamaan metrolle ja ihan ensin juna-asemalle varaamaan paikkalippua Ranska-Sveitsi välille. Ranska on sitä hankala maa reilata, että täällä junassa pitää olla melkein aina paikkalippu ja paikkavaraukset ovat maksullisia, vaikka olisikin Interrail-passi.

 Kun saimme käytännön jutut hidettua pois alta, niin pääsimme viimein nauttimaan Pariisista. Haimme ruokaa ja menimme Seinen rannalla syömään. Kävelimme vähän ympäriinsä etsimässä yhtä kahvilaa, josta olimme lukeneet, mutta emme sitä löytäneet. Kahvit kuitenkin saatiin ja illaksi suunnattiin Louvreen, jonne alle 26-vuotiaana Euroopan kansalaisena pääsin ilmaiseksi :) Louvressa väsymys alkoi jo painaa ja sieltä päästyämme ihailimme enää hetken maisemia ja sitten ruokakaupan kautta hostellille.




3. päivä

Amsterdam-Rotterdam-Brysseli-Tournai-Lille-Pariisi

Tänään meidän interrail-passit astuivat voimaan ja otettiinkin heti suunta kohti Brysseliä, jonne olimme suunnitelleet tekevämme päivän visiitin. Heti aluksi meillä oli suuria vaikeuksia löytää tietä Euroopan parlamenttiin, jossa Iivari halusi ehdottomasti käydä. Lopulta reitti kuitenkin selvisi ja  perille päästiin ihan hujauksessa. Parlamentilla osallistuttiin ilmaiselle opastetulle kierrokselle ja päästiin myös vierailemaan telkkarista tuttuun istuntosaliin. Kaupungilla harhailuun oli kulunut sen verran paljon aikaa, että meillä alkoi olla jo kiire takaisin juna-asemalle, jossa rinkkamme odottivat säilytyksessä. Niinpä äkkiä parilla metrolla takaisin keskustaan, jossa käytiin nopeasti syömäsä ennen kuin juna kohti Pariisia starttaisi.


Junamatkat menivät ihan leppoisasti, vaikka vaihtoja tulikin usein ja viimeiseen junaan sai vähän juosta, että kerkesi. Pariisissa piti vielä löytää tie hostellille, mutta ystävällisen henkilökunnan avulla oikea bussi löytyi nopeasti ja saatiinkin jo mukava nähtävyysajelu Pariisista pohjois-eteläsuunnassa. Kiskalta nopeasti vähän iltapalaa ja sitten nukkumaan.

torstai 5. kesäkuuta 2014

2. päivä

Amsterdam

Heräsimme aamulla ja onneksemme ei vielä satanut. Mentiin läheiselle ostarille ja torille kiertelemään ja ostamaan aamiaistarvikkeita ja muita pikkuostoksia. Syötiin aamupalaa hostellihuoneessa, jonka jälkeen suunnattiin kohti keskustaa vuokrapyörillämme. Matkalla otettiin pari pakollista tuulimyllykuvaa.





Kaupungilla suunnattiin ensimmäisenä yhteen puistoonja sen jälkeen Hard Rock cafe Amsterdamiin pakoon sadetta. Pyöräiltiin vielä hetki kaupungilla ennen kuin meidän oli palautetava pyörät vuokraamoon. Jos ikinä reissaatte Amsterdamissa, niin vuokratkaa pyörät Starbikes-nimisestä paikasta. Pyörien palautuksen jälken nälkä alkoi olla jo melkoinen ja käytiin kaupungilla syömässä. Illan päätteeksi mentiin vielä jokilaivalla tunnin mittaiselle kanava-ajelulle, jossa kerrottiin samalla kaikkea mielenkiintoista Amsterdamin historiasta.



Hostellille saapuessa uni kyllä maittoi.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

1. päivä

Helsinki-Tukholma-Amsterdam

Aamulla tosiaan lennettiin Helsingistä Amsterdamiin, jossa oltiin perillä puoli yhdentoista aikaan. Lentokentältä suunnattiin junalla ja bussilla kohti meidän hostellia, joka on oikeastaan enemmän hotelli. Perillä odotti myös toinen iloinen yllätys, kun päästiinkin kuuden hengen dormin sijasta neljän hengen dormiin. Täällä on meidän lisäksi yksi marokkolainen mies.


Eka päivä sujui kaupunkiin tutustuen ja harhailtiin vähän siellä sun täällä. Aina vähän väliä piti pysähtyä tutkiman karttaa, että tiedettiin, missä oikein ollaan. Pieniltä eksymisiltäkään ei vältytty...

Amsterdamissa tosi monet liikkuvat pyörillä ja kaupungissa onkin pyöräilijöille omia kaistoja lähes kaikkialla. Mekin päätimme vuokrata pyörät ja vaikka aluksi yhtäkään vuokraamoa ei meinannut löytyä, niin lopulta saimme menopelit alle. Niillä sitten huristeltiin ympäriinsä loppupäivän ajan ja huomenna jatkuu. Ehdittiin käydä tutustumassa myös Anne Frankin taloon, joka on museoitu tänne nähtävyydeksi. Aika hienoa oli päästä näkemään, missä perhe piileskeli Annen päiväkirjakirjoitusten aikana. Muistan lukeneeni Anne Frankin päiväkirjan, kun olin yläasteella tai lukiossa ja kirja kyllä puhutteli kovasti. Voisin tämänpäiväisen museovierailun innoittamana lukea sen uudestaankin.




Huomenna jatkuu vielä Amsterdamiin tutustuminen, toivottavasti sääennuste menee täysin pieleen, sillä huomiseksi on luvattu ukkosta ja sadetta.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

matka alkaa

terveisiä tukholman lentokentältä! lennettiin tänne äsken ja täältä vielä lento kohta amsterdamiin, josta interrail-reissumme starttaa. tarkoitus olisi matkalta päivitellä kuulumisia tänne blogiin, mikäli yhteydet sen sallivat.