sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

herkuttelua

viime päivinä olen nautiskellut hyvästä ruoasta uudessa kodissa. tässä hieman maistiaisia:

herkkuaamiainen uuden kotipihan nurmikolla
 
sienikeittoa ja valkosipulivoilla täytettyä patonkia

kesän ekat mansikat!

ja ananasta (:





juhannuspäivän herkkuateria: uusia perunoita, maissia, halloum-juustoa ja salaattia



 onni on:
lapsuuden kotileikit
puolukkahillo
selkähieronta


tiistai 19. kesäkuuta 2012

kyrkslätt

olen saapunut jälleen joensuuhun ja yritän saada päivitettyä kuulumisia uudesta kodista tämän viikon aikana. tässä kuitenkin vielä pieniä kuvamaistiaisia kesäkuun alkupuoliskosta kirkkonummella:


sadepäivinä on ihana olla lasikuistilla ja kuunnella sateen ropinaa

yksi asia, jota kirkkonummelta aina joensuussa ollessani kaipaan on piano

sadepäivien ratoksi soittelenkin mielelläni


yksi tämän hetken suosikeistani

serkkuja hoitamassa, matilda päätti pukeutua pikku-eeviksi (:
tämän kerran kirkkonummen reissu päättyi isin ja äidin 100-vuotissyntymäpäiväjuhliin, joita vietimme räfsön saaressa. päivän ohjelmaan kuului myös purjehdusta storbåt lotalla

mummin tekemiä 100-vuotispikkuleipiä
lopuksi vielä kirjavinkkaus kaikille, jotka tykkäävät lukea elämänkerrallista draamaa. voin suositella kyseistä kirjaa lämpimästi! jos tykkäsit pulkkisen kirjasta "raja" niin tykkäät tästäkin.




onni on:
uudet perunat
linnunpesät
kuumailmapallot

perjantai 8. kesäkuuta 2012

mökkielämää

mökillä on mukavaa. voi vain istua ulkona tekemättä yhtään mitään ja kuunnella lintuja

välillä taas ryhdytään hommiin ja kärrätään puita kottikärryillä saunalle tai kastellaan kasvimaata

ruohoa ei tällä kertaa leikattu, sillä se oli juuri ajettu

kukkakimpun voi vaihtaa vaikka joka päivä uuteen

ranta oli muuttunut sitten viime kesän. laituri oli poissa

kesäillat ovat parhaita nimenomaan mökillä

käväistiin puutarhalla

etsi mummi kuvasta

hellepäivä vaatii hellehatun

ruoaksi kesäkeittoa nam

torstai 7. kesäkuuta 2012

alkukesän kuulumisia

pieni tauko on ollut blogin päivittämisestä, sillä tekemistä on riittänyt. muutto sujui hyvin ja uudessa asunnossa ehdin nukkua ainoastaan yhden yön ennen kuin piti lähteä kirkkonummelle töihin. asunto jäi melko kaoottiseksi, mutta onneksi nyt kesäkuussa on vielä parin viikon loma tiedossa joensuussa, niin ehdin vähän paremmin asettua taloksi. tässä kuvia muuton yhteydestä:

sirkuskokouskin ehdittiin pitää uudessa asunnossa heti pari tuntia muuton jälkeen

keittiö

sain ihanalta iivariltani ruusun uuden kodin kunniaksi

hullu orava pihapuussamme

olkkari

olkkari

makuuhuone

muuton jälkeen siis heti suunta kohti kirkkonummea ja siellä yksiin lakkiaisiin ja sitten jo töihin ekalle leirille, joka nyt on jo takana päin. eilen käytiin alinan kanssa ikeassa. ostin sieltä uudet verhot, sälekaihtimet ja kakkulapion tänään tulin mökille mummin ja vaarin kanssa. huomenna siis ehkä luvassa mökkikuvia!


tässä kuva tenavaleirin merirosvoseikkailun radiolähettimestä

 
tänään aamulla kolme peuraa saapui vierailulle takapihallemme


tässä emo, kaksi muuta olivat sen vasoja