sunnuntai 8. helmikuuta 2015

tammikuu (ja vähän helmikuuta) kuvina

 tammikuu meni menojaan arjen rullatessa omalla painollaan. töiden lisäksi olen jumppaillut enemmän tai vähemmän ahkerasti ja lisäksi olen viettänyt melko paljon aikaa perheen kanssa. tammikuun puolivälissä syötiin blinejä vanhempieni luona.






nyt sekä meidän vanhemmat että serkkuperhe ovat thaimaassa lomailemassa ja nautiskelemassa lämmöstä. kieltämättä omakin matkakuume nousee, kun katselee puhelimeen saapuvia lomakuvia. tänä vuonna me ei olla lähdössä iivarin kanssa reissuun ainakaan ennen kesää, ellei pääsiäislomalle löydy jotain sopivaa äkkilähtöä. kesällekin on toistaiseksi suunniteltu eniten reissua ihan suomen lappiin, mutta voi olla että ulkomaillekin pitää päästä jossain vaiheessa kesää.
 
onneksi arkea voi piristää monilla pienillä jutuilla kuten kupillisella hyvää kahvia tai tulppaaneilla. valon määräkin lisääntyy koko ajan eli eiköhän se kesä sieltä pian tule! ja vaikka kesää saa vielä odotella jokusen kuukauden, niin viikon päästä on jo hiihtoloma ja siitä kuuden viikon päästä sitten pääsiäisloma. yhtä lomaa siis koko tämä kevät :)