perjantai 29. toukokuuta 2015

Reilaajan pakkauslista

Reissu lähenee ja ajattelinkin tässä pakkaamisen yhteydessä listata asioita, joita itse otan mukaani reilun kolmen viikon reissulle. Jo viime reissulla rinkka oli pakattu mielestäni ensikertalaiseksi tosi onnistuneesti, mutta tällä kerralla aion hieman  keventää pakkausta viimevuotisesta.


Mukaan lähtee:
-Passi ja käteistä rahaa. Tälle reissulle täytyy eurojen lisäksi varata myös Unkarin forintteja, Tsekin korunoita, Puolan zlotyja ja Tanskan kruunuja. Passista on hyvä olla vielä kopio tai pari varmuuden vuoksi mukana. 
-Tietenkin reilipassi ja interrail-kartta. Kannattaa myös ladata kännykkään/tablettiin reilisovellus, josta näkee esimerkiksi kaikki juna-aikataulut ilman nettiyhteyttä.
-Kännykkä, kamera, tabletti ja kaikkien edellisten laturit ja kameraan pari muistikorttia.
-Lukemista, mieluummin liikaa kuin liian vähän. Tänä vuonna uututena ostin pari minipokkaria, toivottavasti opin lukemaan niitä :)
-Lisämukavuutta tuovat myös hyvät korvatulpat, silmälaput ja aurinkolasit.

-Kenkiä oli mukana viime vuonna kolmet. Reissussa hajosi yhdet, joiden tilalle ostin uudet vastaavat ja lisäksi ostin vielä varvastossut Santorinilta. Tänä vuonna aionkin lähteä reissuun neljän kenkäparin kanssa. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta kävelemme reissussa joka päivä aika pitkiäkin matkoja, joten tilanteeseen sopivat kengät ovat ehdottomat, jotta jalat jaksavat reissun loppuun asti. Mukaan lähtee pidempiä kävelymatkoja varten tennarit ja sandaalit ja hostellilla kävelyyn, kauppareissuihin ym. varvastossut ja vielä vähän juhlavammat sandaalit/kesäkengät iltoja varten.
-Paitoja kannattaa ottaa muutamia erilaisia. Tänä vuonna ajattelin ottaa pitkähihaiseksi neuletakin, hupparia vielä vähän mietin, mutta ehkä otan senkin mukaan, sillä siitä saa myös junamatkoille loistavan tyynyn. Lisäksi mukaan lähtee 1-2 t-paitaa ja 3-4 toppia sekä yksi puolipitkähihainen peruspaita.
-Kesämekkoja lähtee mukaan kaksi, hameita ei ollenkaan.
-Housuista lähtevät tänä vuonna reissuun  yhdet tavalliset legginsit, luottoshortsit (olivat mukana viime reililläkin), yhdet caprit ja yhdet caprilegginsit. Meinasin pärjätä tällä kertaa ilman farkkuja, viimeksi käytin niitä ainoastaa mennessä lennolla ja Amsterdamissa parina kylmimpänä päivänä, mutta legginseillä olisi pärjännyt hyvin.
-Sukkia en juuri viimeksi käyttänyt, mutta niitä lähtee mukaan viidet ja alushousuja kymmenet. Pesemme pyykkiä luultavasti n. kerran viikossa joten vähemmälläkin vaatemäärällä pärjäisi, mutta vaatetta kyllä kuluu, jos ilmat ovat yhtään niin helteiset kuin viime vuonna.
-Ohut vedenpitävä takki ja kaulahuivi (sopii hyvin myös peitoksi junassa ja piknik-viltiksi puistossa)

-Suihkupyyhkeeksi iso mikrokuitupyyhe, jonka ehdoton plussa on sen nopea kuivumisaika. Lisäksi vielä pikkupyyhe kasvopesuun.
-Hygieniatarvikkeista voisi tehdä kokonaan oman postauksen, sillä niitä kyllä riittää, jos alkaa kaiken luettelemaan, mutta perusjuttujen kuten hammasharjan, -tahnan ja dödön lisäksi  mukana on jonkin verran lääkkeitä (allergia, särky, maitohappobakteerit), rasvoja (aurinkorasva, after sun, bepanthen), shampoota, suihkusaippuaa, erilaisia laastareita, desinfiointiainetta ja meikkipussi. 
-Käsimatkatavarat pakkaan mun normaaliin käsilaukkuun, joka toimii reissussa sitten päivälaukkuna, kun rinkka jää hostellille. Myös kangaskassi ja muutamia muovikasseja on hyvä olla mukana, saattoi viimeksi olla pieni laukkukin illan ravintolareissuja varten, mutta en ole ihan varma.

Viime kesän reissulta, kun ollaan hyppäämässä junaan, joka vei meidän Alppien yli Sveitsistä Italiaan,

Ja kaikki tämä siis pakataan 55 litraiseen rinkkaan, joka oli viimeksi ainakin aika sopivan kokoinen. Tällä hetkellä rinkka on vielä melko tyhjä, kun viime vuonna mukana olleet makuupussi+aluslakana+tyynyliina eivät lähde mukaan (olemme valinneet tällä kertaa majapaikat siten, että hintaan kuuluu lakanat), mutta eiköhän rinkka täyty viimeistään reissussa sitten ihan tarpeeksi. Neljän yön päästä lento lähtee kohti Budapestia.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Interrail kutsuu taas!

Blogihiljaisuus on hyvä rikkoa kertomalla, että kesäkuulta on tulossa jälleen reissuraporttia Euroopasta, sillä päätimme lähteä myös tulevana kesänä reilaamaan! Viime kesän reissukuulumiset ensimmäiseltä interraililta löytyvät edelleen täältä blogista ja niillä onkin hyvä lievittää omaa matkakuumetta. 

Ensimmäisellä reissulla totesimme hyväksi edullisten lentojen hyödyntämisen reissun alku- ja loppupäässä ja kuukausi sitten varasimmekin jälleen lennot sekä meno- että paluumatkalle. Tällä kertaa matkamme starttaa Budapestista ja paluulento on sitten Kööpenhaminasta Helsinkiin. Jos lentojen suhteen olimme viisaita jo viimeksi, niin reilipassiin aiomme tehdä muutoksia viime kerrasta oppineena. Viimeksi meillä oli käytössä kuukauden mittainen Global Pass, jolla sai matkustaa kuukauden aikana niin paljon kuin halusi. Matkapäiviä meille kuukauden aikana kertyi kuitenkin vain 11 ja niinpä tällä kertaa aiommekin ottaa 22 päivän passit, joihin sisältyy 10 vapaavalintaista matkustuspäivää. Haluamme joka tapauksessa viipyä kaikissa kohteissamme vähintään pari yötä, joten matkapäiviä ei pitäisi mitenkään kertyä 10 päivää enempää. Säästöä tästä passityypin vaihdosta tulee melkein 200 euroa, aika iso summa matkakassaan!

Tänä vuonna alustava reittisuunnitelma näyttää seuraavalta: Unkari-Slovakia-Itävalta-Puola-Saksa-Tanska. 

Lisää reissukuulumisia tulossa blogin puolelle varmasti vielä ennen lähtöä, kaikki vinkit reitillä oleviin maihin liittyen otetaan ilomielin vastaan! :)

Lennot varattu! Meno-paluulennot maksoivat yhteensä tällä kertaa n. 160 euroa/hlö. Aikaa säästyy lentämällä paljon ja niinhän sitä sanotaan, että aika on rahaa. Ainoa miinuspuoli on lentämisen epäekologisuus...
Tässä viime kesän reitti: Hollanti-Belgia-Ranska-Sveitsi-Italia-Kreikka