tiistai 29. lokakuuta 2013

korvapuusteja

korvapuusti on ollut yksi miun lemppariherkuista niin kauan kuin muistan. lämmin korvapuusti, jossa on oikein rutkasti kanelia, on vaan niin maistuvaa kahvin kanssa ja ilmankin! Ü nyt seuraa suuri tunnustus! tein itse ihan oikeita korvapuusteja ensimmäistä kertaa vasta kolmisen viikkoa sitten. oon mie toki ennenkin kanelipullia tehnyt, mutta olen aina tehnyt ne paperivuokiin ja sanoisin niitä enemmänkin kanelikierrepulliksi kuin korvapuusteiksi.
maku on varmasti ihan sama molemmissa, mutta halusin nyt tehdä kanelbullareita ihan niiden perinteisessä ulkonäössään. siispä ryhdyin tuumasta toimeen!

kun taikina on tehty, kohotettu ja maistettu (tämä on vaiheista tärkein) on aika käyttää kaulinta!
päälle rutkasti voita, kanelia ja sokeria. sen jälkeen levy rullalle ja palasiksi.
ja taas kohotellaan!
voitelu munalla ja raesokerin ripottelu ja sitten uuniin
valmista tuli. kyllä ne on nättejä, vaikka itse sanonkin!
mie oon kyllä sitä mieltä, ettei ole montaa uunituoreen korvapuustin voittanutta herkkua!

perjantai 25. lokakuuta 2013

kynsijuttuja

uusia kynsijuttuja on viimeisen parin viikon aikana kertynyt paljon! osan sain synttärilahjaksi ja osan shoppailin itse.

nelliltä saatu synttärilahja, jota olin toivonutkin! musta ja valkoinen dependin lakka ja H&M matta-päällyslakka.
kavereilta saadut kolme vihreää kynsilakkaa. vasemmalla kulta-vihreä glitterlakka, keskellä oleva lakka ei ole oikeasti noin turkoosi kuin kuvassa näyttää ja oikealla vielä tumma sammalenvihreä lakka. keskimmäistä en ole vielä testannut, mutta reunimmaisia olen (kuva myöhemmin). 
nämä kaksi dependin lakkaa ostin itse cubuksesta. vasemmanpuoleista glitterlakkaa oon himoinnut jo pidemmän aikaa ja tuota ruskean sävystä kaipailin kun tein leopardikynsiä aiemmin syksyllä ja ihastuin tuohon kyseiseen dependin sävyyn kaupassa.
vasemmalla kynsilakanpoistopurkki, jonka sisällä on kynsilakanpoistoainetta sisältävä sieni. purkkiin vaan tungetaan sormi, pyöräytellään hetki ja kynsilakan pitäisi olla poissa. toimii yllättävän hyvin, glitterlakkakin lähtee, mutta silloin sormea saa jo pyöritellä purkissa vähän kauemmin. oikealla sitten tota kynsikaviaaria, jota lopulta päädyin ostamaan valkoisen/helmiäisen sävyisenä.
parit lakat jätin vielä esittelemättä ja myös uusia kynsikoristeita on vielä kuvaamatta. kynsikaviaaria kokeilin jo, mutta en tajunnut ottaa kuvia eli lisää kynsipostauksia siis luvassa jossain vaiheessa! (:
lopuksi vielä muutama kynsikuva viime viikoilta.

näissä on käytetty neljää miun uusista kynsilakoista. pohjalla on tummaa sammalenvihreää lakkaa, päällä kahta eri glitter-lakkaa ja kaiken päälle lisäsin vielä miun uutta matta-päällyslakkaa (: kuva on huono, koska nimettömään edellisenä päivänä kokeilemani kynsikaviaarit olivat irronneet ja piti peitellä sen takia tuota yhtä kynttä :D
tässä kynnet, jotka alina teki miulle ollessaan täällä vierailulla.
ja tässä puolestaan kynnet, jotka mie tein miun toiselle siskolle nellille joensuun syyslomavisiitillä.

tiistai 22. lokakuuta 2013

merkkejä talven tulosta

syksyn alussa motivaatiota ja virtaa riitti opintojen suhteen vaikka muille jakaa. elokuun alusta lokakuun puoliväliin tästä innokkuudesta saatiin nauttia, kunnes viime viikolla alkoi vuoden vaihtuminen loppusyksyksi ja talveksi näkyä jaksamisessa. aamuisin on yhä vaikeampaa päästä sängystä ylös ja päivisinkin väsyttää kovasti. 

aamulla tekisi vain mieli jäädä sängyn pohjalle
toinen talven merkki on miun ruokahalun kasvaminen. monilla kertyy kesällä niitä kuuluisia kesäkiloja, mutta miulla tilanne on ihan päinvastoin. kesällä ei ole yhtään samalla tavalla nälkä kun talven pimeydessä ja kylmyydessä, jolloin tulee mussutettua yhtä sun toista. jo nyt ruokahalu on kasvanut ihan selvästi ja illalla on melkein poikkeuksetta pakko tehdä jotain kunnon ruokaa, vaikka olen päivällä syönyt yliopistolla kunnon aterian. kesäisin pärjään ihan hyvin yleensä yhdellä lämpimällä ruoalla päivässä. talvella tuntuu, että voisin syödä kolmekin kunnon ruokaa ja lisäksi aamupalan, iltapalan ja välipalan. ja ennen kuin kukaan ehtii kysyä, niin ei, en ole raskaana :D

tänään hemmottelin itseäni suppilovahveroilla
sukulaiset lähetti paaaljon karkkia isin ja äidin mukana tänne ja niitä on kyllä tullut syötyä enemmän kuin tarpeeksi

jottei tämä postaus olisi liian masentava, niin tässä kuva uudesta ihanasta peikonlehdestäni <3

miten lisääntyvä pimeys ja kylmyys vaikuttaa teihin vai vaikuttaako mitenkään?

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

synttärivieraita

viime postauksen jälkeen on tapahtunut hurjan paljon kaikkea. viikko sitten perjantaina sain viikonlopuksi synttärivieraita etelästä, kun siskoni saapui joensuuhun poikaystävänsä ja heidän yhteisen kaverinsa kanssa. perjantaina juhlittiin miun vanhenemista kaveriporukalla miun luona ja jatkettiin myös joensuun yöhön. lauantaina käytiin sitten kaupungilla kiertelemässä ja cosmicissa keilaamassa. lauantai-ilta meni leffaa katsoessa ja jälkipyykkiä pelaillessa. sunnuntaina alina tuli mun kanssa valmentamaan sirkustreenejä ja sitten olikin vieraiden jo aika lähteä kotimatkalle...

takana kämppiksen tekemää karviaispiirakkaa ja edessä miun tekemää mustikka-mansikkapiirakkaa

pakollinen turistikuva: alina, susi ja bogi
onneksi ei tarvinnut kauaa odottaa seuraavaa vierasta. toinen siskoni nelli saapui joensuuhun syyslomaansa viettämään keskiviikkoiltana. Torstaina käytiin kaupungilla kahvilla ja vähän jo kaupoissa ja illalla fittarissa crossfit-tunnilla, josta on vieläkin paikat kipeinä. tehokas tunti siis (ja liian vähän venyttelyä kotona)! vuokrattiin myös leffa ja loppuilta menikin sitä katsoessa. perjantaiaamuna herättiin siihen, että ensilumi oli satanut ja maa oli ihan valkoinen. päivällä pyörittiin kaupungilla vähän enemmänkin ja illalla siivoiltiin ja leivottiin sacher-kakkua lauantaita varten. 

crossfittiin menossa
iltapalaa ja leffaherkkuja
lunta! tämä kuva on perjantaiaamulta, mutta lauantaina lunta oli tullut jo enemmänkin.

lauantaina sitten saapui loputkin perheestä paikalle, kun isi ja äiti huristelivat kirkkonummelta joensuuhun aamulla. synttärikahviteltiin miun luona ja isi ja äiti lepäsivät hetken pitkän automatkan jälkeen ja sitten jälleen kerran kohti keskustaa, jossa shoppailtiin, käytiin hyisellä kävelyllä ja koomailtiin isin ja äidin hotellihuoneessa. illalla sitten keilaamaan cosmiciin, syömään rossoon ja moikkaamaan serkkupoikaa, kummitätiä ja serkun tyttöystävää. 

edessä miun tekemää sacher-kakkua ja takana isin tuomaa mansikkakakkua sekä limekakkua
tänään sitten vielä pikavisiitti prismaan, josta iskä osti miulle munaleikkurin ja mie ostin itelleni vihdoinkin vähän isomman huonekasvin, josta oon jo pitkään haaveillu. päädyin lopulta peikonlehteen ja ostin sille suojaruukun myös. nyt on vieraat lähteneet ja oon ihan yksikseni täällä. tekemistä kyllä riittää ja oonkin jo laitellut sirkusviestiä menemään useammalle kymmenelle sirkustelijalle. illalla tulee voice kids ja ajattelin rentoutua sen parissa (:

tältä ulkona näyttää nyt. 
lisää päivityksiä luvassa piakkoin! tulevia aiheita ainakin korvapuustit ja uudet kynsilakat (:

lauantai 5. lokakuuta 2013

syysväsymystä ilmassa

miun elämä rullaa tällä hetkellä aika paljon gradun, sirkusvalmennusten ja luokanopeopintojen ympärillä. jotain syysväsymystäkin alkaa olla havaittavissa, sillä aamuisin on jo melko vaikeaa nousta sängystä ylös. saattaa tosin johtua siitäkin, että nukkumaanmeno venyy joka ilta sinne klo 24-01 välille... tänään otin pitkästä pitkästä aikaa myös päikkärit ja ne on kyllä parhaita! joko syksy alka väsyttää teitä vai saatteko vain virtaa syksyn väreistä, jotka ainakin täällä joensuussa ovat tällä hetkellä tosi upeat? pihlajat ja vaahterat ovat ihanan oranssinpunaisia ja koivut keltaisen eri sävyissä. kuvia ei nyt ole montaa valitettavasti. tiistaina meillä oli liikuntailtapäivä ja olin bodypumpissa, miun ihkaensimmäisellä balettitunnilla aikuisbaletin alkeissa ja illalla vielä keilaamassa cosmicissa. keilaamassa otin kyllä kuvia, mutta valitettavasti yksikään ei ole julkaisukelpoinen :D

perjantai-illan iltapalaa
uusimmat kynnet
tässä kuva perjantain huovutustunnilta. työn alla on siis vartalo kille-kissalle, jonka pää nähtiin pari postausta sitten (:

perjantai 4. lokakuuta 2013

musakuulumisia

kitaralla treenaan tällä hetkellä kolmea cowboyta ja kahtena viime viikkona on soitettu nokkahuilulla musiikin tunnilla yhtä sun toista kappaletta. ensi viikolla olisi vuorossa kantele ja laulutenttikin lähestyy... pianoläksyinä miulla on tällä hetkellä lentäjän poika ja joutsenlaulu ja kävinkin niitä tänään kässän tunnin jälkeen vähän treenailemassa pianostudiolla.

sanokaa fazer, kun haluate hyvää (:
yritän päivitellä lisää viikonloppuna!