lauantai 7. toukokuuta 2016

Lounasta näköalapaikalla ja auringonpalvontaa altaalla

Aamulla suuntasimme heti aamupalan jälkeen altaalle ottamaan aurinkoa, koska koko päiväksi oli luvattu hyvää keliä. Altaalla viihdyimmekin aika pitkään kirjoja lukien ja lämmöstä nauttien. Myös kylmät juomat tulivat tarpeen, koska aurinko porotti tosi paahtavasti. Tänään selvisi myös, että kilppareita asuukin hotellin pihalla kokonainen perhe ja kävinkin kuvaamassa kilpikonnia joka koossa (yksi iso, pari keskikokoista ja useita vauvakilppareita).

Päätimme suunnata lounaalle korkealla Pargan vanhan kaupungin rinteellä sijaitsevaan ravintolaan, joka on lähellä venetsialaislinnoitusta. Hinnat olivat vähän Pargan keskitasoa korkeampia, mikä oli ihan ymmärrettävää niillä maisemilla, mitä ravintola tarjosi. Ruoka ja palvelu tuottivat kuitenkin pienen pettymyksen. Tarjoilijan englannin kielen taidossa oli parantamisen varaa ja tilaamastani salaatista puuttui kokonaan viikunat, vaikka nimenomaan niiden takia kyseiseen salaattiin päädyin. Muuten salaatti oli kyllä oikein hyvää ja samoin alkupalaksi tilaamamme tsatsiki ja leipä. 

Lounaan jälkeen kiertelimme jälleen vanhankaupungin kujia ja ostimme taas jälkkäriksi irtojäätelöä (Saaralle Kinder Bueno ja minulle Snickers). Marketin kautta suuntasimme takaisin hotellille, jossa päätimme vielä hetkeksi siirtyä altaalle nauttimaan auringosta. Kummankin iho oli kuitenkin sitä mieltä, että väriä on tälle päivälle otettu jo tarpeeksi ja pian siirryimmekin huoneeseen jatkamaan hengailua ja lukemaan kirjoja. 

Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimme illalliselle ja tänään päädyimme italialaiseen ravintolaan, La Trattoriaan, joka sijaitsee rantakadulla. Paikka olikin oikein mukava ja talo tarjosi maksutta alkupalaksi oliiveja, lämmintä leipää ja tillilevitettä sekä jälkkäriksi pannacottaa ja limoncelloa. Pääruoaksi tilasin meriahventa, sillä viimein oli saatavilla tuoretta kalaa ja Saara tilasi pastan. Ruoka oli hyvää ja maisemat olivat kohdallaan. Ruoan jälkeen nautimme vielä hetken Pargan pikkukujien kauppojen tarjonnasta ja sitten hotellille kirjoittamaan blogia ja pehkuihin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti