lauantai 24. elokuuta 2013

kolmetoista euroa

joensuuhun palatessani edessä oli yksi haaste, josta oli selvittävä. tililläni oli nimittäin alle 40 euroa rahaa ja elokuuta jäljellä vielä melkein puolet. kuun lopussa rahaa olisi tulossa, mutta sitä ennen pitäisi pärjätä tuolla vajaalla 40 eurolla. monelle opiskelijalle 40 euroa pariksi viikoksi on arkipäivää, mutta itse en ole juurikaan joutunut venyttämään penniä ruoan suhteen näiden kuluneiden viiden opiskeluvuoteni aikana joten tilanne oli minulle poikkeava. normaalisti ostan kaupasta sen, mitä haluan ilman, että tarvitsee sen suuremmin ajatella, onko minulla varaa siihen. lisäksi olen tottunut ostelemaan ruoan lisäksi kaikkea muutakin melko vapaasti. no, nyt tilanne oli siis toinen, enkä voisi tulevina päivinä siis käydä esimerkiksi yliopistolla syömässä, vaikka normaalisti syön siellä päivittäin terveellistä, monipuolista ja ennen kaikkea edullista ruokaa.

laadin tarkan kauppalistan aineksista, joita haluaisin ostaa. lisäsin listalle myös muutaman ekstran, joita ostaisin, jos budjetti sallii. seuraavaksi suuntasin joensuun prismaan, jossa hinnat taitavat olla kaikista edullisimmat ja valikoima vähän turhankin laaja, olihan se ainakin pari vuotta sitten vielä suomen isoin prisma. kauppalistan kanssa sitten vaeltelin pitkin prisman valtavia käytäviä ja merkkailin tuotteiden hintoja kauppalistaa, jotta pysyisin kartalla siitä, paljonko rahaa olen käyttänyt. lopulta löysin kaiken etsimäni ja muutamat ekstratkin mahtuivat budjettiini. rahaa kului loppujen lopuksi 13,13 euroa.

13,13 eurolla ostin:
- ruisleipää 0,69 euroa
- 3 banaania 0,63 euroa
- kurkun 0,38 euroa
- 4 tomaattia 0,97 euroa
- litran rasvatonta maitoa 0,81 euroa
- keiju-levitettä leivän päälle 1,59 euroa
- 10 kpl kananmunia  1,85 euroa
- kilon sipuleita 0,99 euroa
- valkosipulin 0,29 euroa
- ananaspaloja mehussa 0,69 euroa
- säilykeherkkusieniä 0,57 euroa
- tonnikalaa 0,95 euroa
- paseerattua tomaattia 0,38 euroa
- omenatuoremehua 0,95 euroa
- mustikkajogurttia 1,39 euroa

pizzaaa
päätin tehdä pizzaa, koska siitä riittäisi syötävää useammaksi päiväksi ja sitä voisi myös pakastaa. pizzapohjan teossa oli apua kuivakaapista, jossa miulla on yleensä kaikkia perusjuttuja koko ajan saatavilla. pohjan päälle levitin paseerattua tomaattia ja täytteeksi tuli sipulia, tonnikalaa, herkkusieniä, ananasta ja tomaattia. juustoa toin mukanani kirkkonummelta, koska äiti saa sitä edullisesti työpaikaltaan valiolta. pizzaa söinkin sitten melko monena päivänä, mutta eilen totesin, että nyt riittää ja pakastin vielä jäljellä olevat palat myöhempää käyttöä varten.

aamupalaa
normaalisti ostan aina rasvatonta maustamatonta jogurttia, mutta se oli loppu ja maustetut jogurtit ovat sitä paitsi halvempia joten ostin nyt poikkeuksellisesti tuota maustettua mustikkajogurttia ja vielä ingmania! älkää kertoko äidille :D mysliä löytyi jo mainitusta kuivakaapista, jossa normaalisti on myös corn flakeseja, mutta tällä hetkellä ovat loppuneet enkä ainakaan vielä siis ostanut uusia. yks miun lemppariaamiainen on corn flakesit maidolla ja banaanilla. nam!

lettuja!
yhtenä iltana innostuin paistamaan lettuja, joihin käytin 13 euron ostoksistani ainoastaan kananmunia. päälle jääkaapissa jo valmiina ollutta kermavaahtoa ja mummin tekemää omppuhilloa. namskis.

aamiainen
kuvassa jonkun aamun aamupala-leivät, joissa poikkeuksellist aon tuo keitetty kananmuna. sitä en nimittäin vielä keväällä syönyt. kesän aikana kuitenkin opettelin siitä tykkäämään. kananmuna on hyvä lisä miun ruokavalioon, mie kun en syö muuta lihaa kuin kalaa. kiva syödä kananmunaa muutenkin kuin paistettuna tai munavoin muodossa!

mansikka-banaanismoothie
eilen illalla herkuttelin smoothiella, johon tuli maitoa, mansikoita pakkasesta ja yksi banaani. lisäksi laitoin joukkoon vielä vehnäleseitä paksuutta antamaan. hyvää tuli!
tässäpä joitakin ruokia, joita viimeisen viikon aikana on tullut syötyä. leivoin yksi ilta myös pellillisen mokkapaloja. niihin tuli ostamistani aineksista munia ja maitoa, muut ainekset löyty jälleen kerran kuivakaapista. käytin täysjyvävehnäjauhoja, koska tavalliset oli loppuneet ja ensimmäinen maistiainen maistu kyllä ihan karmeelta! seuraavana päivänä maistoin uudelleen ja oli ne sittenkin ihan syötäviä, mutta vastedes taidan jättää täysjyvävehnäjauhot mieluummin suolaiseen leivontaan :D

nyt alkaakin osa murkinoista jo olla lopussa. leipä on loppunut, banaanit on syöty ja pizzaakin on enää pakkasessa. täytyy siis tässä parin päivän sisään varmaankin tehdä uusi huolellisesti suunniteltu kauppareissu jonnekin. nyt on hyvä hetki vinkata siun omat suosikit edullisista ruoista!

2 kommenttia:

  1. niin ja tarkoitus ois jatkossakin syödä muutakin kuin pelkkää kaurapuuroa ja nuudeleita! (:

    VastaaPoista
  2. Mie tykkään tehä kasvissosekeittoo jos on pudjetti vähä tiukemmalla, ja siihen valkkaan aina jonku uuden jutun mukaan ettei kyllästy. Sitäki voi sit kerralla tehä vähä enmmän ja pakastaa. Ja keiton kans on yleensä vakkari että leivon leivän ite.. mikäs sen parempaa ku tuore leipä ja kuuma keittö syysiltana.. ;) Mie oon tykästyny rieskoihin! Ne on nopeita ku ei tarvi kohotella, helppoja ja suht edullisia. Esim porkkanarieska: porkkanaraastetta, maitoo, suolaa, voita ja hiivaleipäjauhoja.. sit vaan ainekset sekasi ja pellille. Toinen variaatio perunarieska, jossa yleensä käytän hiivaleipäjauhojen tilalla täysjyväohrajauhoja ja porkkanaraasteen korvaan pussiperunamuusilla. :)
    Ja kaalilaatikko on kans hyvää ja edullista...!

    VastaaPoista