sunnuntai 9. syyskuuta 2012

kissojen yö


yksi iso asia, joka tapahtui blogin ollessa kesätauolla oli se, kun iivari sai töitä hämeenlinnasta ja muutti sinne elokuun puolivälissä. viime vuodenhan iivari oli työttömänä joensuussa eli sinänsä tosi hieno juttu, että sai oman alan töitä, mutta totta kai harmitti myös, koska oltiin just saatu yhteinen asunto joensuusta. nyt siis nähdään vaan lähinnä viikonloppuisin suunilleen pari kertaa kuussa. nyt perjantaina nähtiin korkeasaaressa kissojen yössä ja oli tosi ihana retki!

ennen lähtöä virittäydyin tunnelmaan juomalla illan retken teemaan sopivaa teetä



kissojen yö oli nimensä veroinen, sillä nähtiin liikkeellä niin lumileopardi, amurintiikeri, leijona kuin amurinleopardikin.

lumileopardi kiipesi puuhun
ja toinen yksilö päätti irvistää miulle, irvistin takasin

saareen oli tehty tosi upeita hiekkaveistoksia, seuraavaksi niistä muutama kuva.

kotka
puupalatsi
ihmisille, jotka tahtovat hyvää
<3

loppuretkestä oli ihanaa, kun ilta alkoi jo hämärtää ja vaihtua yöksi ja korkeasaaren upeat valot tulivat näkyviin ja pääsivät kunnolla oikeuksiinsa. saari oli valaistu värivaloin, led-valoin ja elävällä tulella. oli tosi kaunista ja romanttista ja käveltiin käsi kädessä ja iivari osti miulle nalletikkarin. tuli myöhä, minua alkoi väsyttää ja lähdin kotiin onnellisena. tämän retken voimin selviäisin seuraavaan viikonloppuun, joilloin näen iivarin taas.

hei hei korkeasaari, nähdään taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti