perjantai 13. syyskuuta 2013

perjantai 13.päivä

hei kaikki! miulla on takana kiva, mutta kiireinen viikko. onneksi vihdoin on perjantai, vaikka sitten se 13.päivä (: 

syksy!
miun ihan lempparikursseiksi on koulussa tällä hetkellä nousseet pari musiikin kurssia: pianonsoitto sekä musiikki ja minä-kurssi. kitaransoitosta oon tykännyt myös, vaikka itse kurssin harjoituksissa onkin aika vaikeaa. musiikki saa vaan niin hyvälle tuulelle ja on ollut ihan huippua tehdä kaikenlaisia rytmiharjoituksia tai harjoitella pianoläksyjä pianoluokassa. pianotunteja miulla on ollut vasta yksi, seuraava on maanantaina ja harjoiteltavana on ollut nyt neljä läksyä: nalle puhin sadelaulu, tuulien teitä, edelweiss sekä miulle ennestään tuntematon hiihtäjä, joka on noussut lemppariläksykseni! kitaralla oon harjotellut sekä sointuja että melodiaa. muutaman soinnun osaankin jo ulkoa ja lisäksi vähän rati riti rallan melodian alkua. 

tänään käytiin kämppiksen kanssa puolukassa. nyt on pakkasessa puolukkaa pinaattilettujen tai kaalilaatikon kanssa, mutta suurimmasta osasta tulee varmaan kuitenkin vispipuuroa tulevan vuoden aikana.



kynsilakkainnostus on toistaiseksi jatkunut. äsken kokeilin ekaa kertaa lakata kynnet liukuvärjäyksellä ja lopputulos yllätti positiivisesti, sillä olin ihan varma, et nää menis ekalla kerralla ihan pieleen. liukuvärjäyksen viimeistelin ihanalla glitterlakalla! (: huomenna olis suunnitelmissa ahkerointia koulujuttujen kanssa ja sunnuntaina töitä sirkusvalmennuksen parissa. ensi viikkoa odotan jo innolla, koska meillä alkaa liikunnassa suunnistus ja myös tekstiilityöstä on eka harjoituskerta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti