sunnuntai 29. syyskuuta 2013

syyskuun viimeisiä päiviä

viikko on taas vierähtänyt niin, ettei melkein huomannutkaan! tässä muutamia kuvia, lähinnä ruoasta, joka näyttäis olla miun blogin yleisin postausaihe. no, onhan ruoka aika olennainen osa elämää (: lisäsin alkuviikosta kaikkiin aiempiin postauksiin tunnisteet ja aattelin, että ne helpottaa ja selkeyttää tän blogin lukemista nyt kun postauksia on jo melko pitkältä ajalta. kommentoikaa, onko niistä mitään iloa! 

alkuviikosta suunnistettiin liikunnan kurssin kanssa lykynlammen maisemissa. sää oli tosi kylmä ja sateinen, mutta oli silti kiva päästä kunnolla ulkoilemaan.
alkuviikon ruoaksi tein kasviskiusausta. oon jotenkin ihan rakastunu suolakurkkuihin tällä hetkellä :D
yhtenä iltana herkuttelin pannarilla hunajan, banaanin, kanelin ja vaniljajätskin kanssa. ehkä parasta herkkua ikinä <3
ostin kolmella eurolla hauskat munakupit
pakko vielä lopuksi esitellä käsinuken pää, jonka tein kässän tunnilla tällä viikolla. oon aina ollu ihan surkee kässässä ja onhan toiki vähä huvittavan näkönen, mut oon silti ylpee eli älkää naurako siellä :D tekniikkana oli neulahuovutus ja ens viikolla tehdään sitten vartalo märkähuovuttamalla. ehkä kille-kissan valmistusprosessia seurataan täällä blogissa jatkossakin. 
mukavaa tulevaa viikkoa taas kaikille!

maanantai 23. syyskuuta 2013

kulttuuriviikko

viime viikko oli tapahtumarikas ja sisälsi poikkeuksellisen paljon kulttuurielämyksiä niin musiikin kuin taiteenkin parissa. varsinaisesti en mikään kulttuuri-intoilija ole ja esimerkiksi ulkomaanmatkoilla käyn vain harvoin erilaisissa museoissa. 

viime viikolla miulla alkoi luokanopeopintojen tekstiilityön kurssi ja se aloitettiin vierailemalla joensuun taidemuseolla. olen pari kertaa ennenkin museolla käynyt, mutta tällä kertaa vierailumme syy oli tekstiilitaiteen näyttely, käsityökurssi kun on kyseessä. en ole aiemmin edes ajatellut, että tekstiilitaidettakin on olemassa! tuntuu, että käsitöitä tehdään enemmänkin tarpeeseen kuin näytille laitettavaksi. itse en mikään suuri taiteen ystävä ole, mutta tämä näyttely kyllä yllätti positiivisesti. osittain kokemuksesta teki hyvän varmasti se, että meillä oli opas kertomassa jotakin jokaisesta teoksesta esimerkiksi sen tekotavasta tai taiteilijasta.

tässä teoksessa materiaalina oli käytetty taiteilijan omia lakanoita
tämä oli yksi suosikkiteoksistani. siinä on kuvattuna suomen uhanalaisia kasvilajeja. nuo lattiaan syntyvät varjot ovat aivan ihanan näköisiä!



tämän teoksen tarina oli puhutteleva. teos kuvaa slummialuetta ja jokainen teoksessa käytetty materiaali onkin haettu jostakin maailman slummeista. valot hökkelien sisällä kertovat siitä, että huonoissakin oloissa elää toivo paremmasta.
pronssiset villasukat. näiden tekoon on käytetty oikeita villasukkia, jotka teoksen valmistusprosessissa tosin ovat palaneet kokonaan pois. aika hienoa, että villasukat voivat jäädä elämään tällaisen taideteoksen muodossa, vaikka itse sukista ei ole enää jälkeäkään.
loppuviikosta kulttuurielämykset jatkuivat stigin keikan merkeissä kerubin back to school-bileissä. missattiin marian kanssa keikan alusta melko iso osa ja ehdittiin kuulla vain muutama hassu biisi, mutta ne, jotka kuultiin oli kyllä kaikki hyviä! ennen keikkaa etkoiltiin marian luona ja tehtiin sushia eli myös japanilainen kulttuuri oli mukana miun viime viikossa :D


ja tää olis sitten varmaan meksikolaista juomakulttuuria? :D
ehkä elämäni eevinä sisältää kulttuuria enemmän kuin itsekään tiedän. kulttuurielämysten rikastuttamaa viikkoa itse kullekin! (:


perjantai 13. syyskuuta 2013

perjantai 13.päivä

hei kaikki! miulla on takana kiva, mutta kiireinen viikko. onneksi vihdoin on perjantai, vaikka sitten se 13.päivä (: 

syksy!
miun ihan lempparikursseiksi on koulussa tällä hetkellä nousseet pari musiikin kurssia: pianonsoitto sekä musiikki ja minä-kurssi. kitaransoitosta oon tykännyt myös, vaikka itse kurssin harjoituksissa onkin aika vaikeaa. musiikki saa vaan niin hyvälle tuulelle ja on ollut ihan huippua tehdä kaikenlaisia rytmiharjoituksia tai harjoitella pianoläksyjä pianoluokassa. pianotunteja miulla on ollut vasta yksi, seuraava on maanantaina ja harjoiteltavana on ollut nyt neljä läksyä: nalle puhin sadelaulu, tuulien teitä, edelweiss sekä miulle ennestään tuntematon hiihtäjä, joka on noussut lemppariläksykseni! kitaralla oon harjotellut sekä sointuja että melodiaa. muutaman soinnun osaankin jo ulkoa ja lisäksi vähän rati riti rallan melodian alkua. 

tänään käytiin kämppiksen kanssa puolukassa. nyt on pakkasessa puolukkaa pinaattilettujen tai kaalilaatikon kanssa, mutta suurimmasta osasta tulee varmaan kuitenkin vispipuuroa tulevan vuoden aikana.



kynsilakkainnostus on toistaiseksi jatkunut. äsken kokeilin ekaa kertaa lakata kynnet liukuvärjäyksellä ja lopputulos yllätti positiivisesti, sillä olin ihan varma, et nää menis ekalla kerralla ihan pieleen. liukuvärjäyksen viimeistelin ihanalla glitterlakalla! (: huomenna olis suunnitelmissa ahkerointia koulujuttujen kanssa ja sunnuntaina töitä sirkusvalmennuksen parissa. ensi viikkoa odotan jo innolla, koska meillä alkaa liikunnassa suunnistus ja myös tekstiilityöstä on eka harjoituskerta.



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

viikonlopun kuulumisia

viikonloppu on kulunut lähinnä sirkusta valmentaessa. eilen pesin ikkunat ja tänään oli vuorossa pyykinpesua. myös uuteen lähikauppaan kävin tutustumassa. vanha lähikauppa lopetettiin täältä kanervalasta viime talvena ja uutta on saatu siis odotella melko pitkään. sale oli positiivinen yllätys niin valikoiman kuin hintatasonkin puolesta, siellä tulen varmasti jatkossakin vierailemaan. tän viikonlopun ruoka oli uunilohi dijon-sinapilla ja lisukkeena vähän uunijuureksia, namskis! tässä vielä joitakin kuvia viime päiviltä.

aamupalaa
herkkusalaattia
lauantain lakkauksia
oon yhtäkkiä jotenki hurahtanu kynsien lakkailuun vähän pahemminkin. just ku olin lakannu noi kuvassa näkyvät kynnet, ni sain hurjan monta paljon parempaa ideaa, jotka toistaiseksi saavat nyt vielä odottaa toteuttamista. mutta lisää kynsikuvia siis varmasti luvassa pitkin syksyä, mikäli innostus pysyy yllä. tykään muuten noista kuvan kynsistä, mutta ton harmaan/hopeisen lakan tilalla joku toinen olis ollu kyllä kivempi. ehkä ensi kerralla sitten! edellisetkin kynnet, jotka kuvasin oli liilat, mikä antaa ehkä vähän väärän kuvan mun lemppariväreistä, liila ei nimittäin oo mikään suosikki, mutta edellisissä kynsissä on suhteellisen uutta dependin violettia lakkaa, johon oon tykästyny ja tän hetkisissä on violettia mattalakkaa, josta tykkään kyllä kanssa. oli miulla tässä välissä jo yhdet kultaiset kynnet, mutta niistä ei oo kuvia. mukavaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille! (:

lauantai 7. syyskuuta 2013

uusi naapuri

arki on lähtenyt kunnolla käyntiin ja tällä viikolla alkoi uusien opiskelukurssien lisäksi myös työt sirkusvalmennuksen parissa. on vauvasirkusta, perhesirkusta, tenavasirkusta ja isommille akrobatiatreenejä. viikko onkin ollut melko kiireinen enkä ole ehtinyt päivittää blogia. nyt ajattelin kuitenkin kertoa teille uudesta naapuristani, johon olen aivan totaalisen ihastunut! tämä uusi naapuri saapui kaislakadulle vajaa viikko sitten ja siitä lähtien on ollut suunnitelmissa päästä tapaamaan häntä. tänään visiitti vihdoinkin toteutui ja me kohtasimme. hätäisimmät saattoivat jo luulla, että puhun jostakin komeasta miehestä, mutta tämä ihastus on jotain aivan muuta, ystäväni ovat nimittäin juuri ottaneet koiranpennun! <3 hauvavauvan nimi on meira ja hän on tosi suloinen ja pieni. katsokaa vaikka itse!